Talvi kuluu ja sankarimme on jäänyt 5.osassa valtaamaansa kievariin odottelemaan Kuninkaan Marsalkka Tyrgil Knutssonia, jonka kuuli olevan lähitienoilla tarkistamassa Hämeenlinnan rakennustöitä. Marsalkan huomion herättämiseksi on 5.osassa laitettu poikki ja pinoon niin läänin vouti joukkioineen kuin dominikaanimunkitkin.
Tarinan alkuosiossa nähdään sankarin antama uhri. Ukonkivi. Tällaisia litteitä, kämmenen kokoisia kananmunanmuotoisia kiviä on löytynyt muinaiskarjalan alueelta tulisijoista ja niiden on todella päätelty olevan jonkilaisia uhrilahjoja.
6.osassa Torkkeli ja sankari kohtaavat. Tyrgils on joukkoineen kiireessä, sillä Ledung (merisotajoukko, joka koostui pääosin Upplantilaisista), on palaamassa ristiretkeltään Karjalasta ja on pahasti myöhässä aikataulusta. Ledungin on tarkoitus aina palata syksyksi kotiin. Tämä Torkkelin osasto Ledungia on päättänyt marssia kotiin jalan ja tullut Ylistä Viipurin tietä Hämeenlinnaan, josta sen on tarkoitus jatkaa Hämeen Härkätietä kohti Turkua. Marsalkan ja Piispan tavoitteena tarkastaa matkalla linnojen, kaupunkien ja kirkkojen rakennustyöt Österlandissa (Itämaa – nimitys, jota käyttiin eteläisen Suomen linnalääneistä myöhäiskeskiajalla.)
Kuninkaan marsalkan Kievariin on noutanut Arvo Pirkkalainen, jota sankarimme erehtyy aluksi luulemaan Turisaaksi (muinainen suomalainen sodanjumala.) Edellisessä osassa käy ilmi että Arvo on lunastanut itselleen ritarin arvon. Ritari oli ylintä-rälssiä ja arvonimi paljon kiinni varallisuudesta (joka ”suomalaisilla” oli korkeimmillaankin hyvin vähäistä) eikä suinkaan ollut periytyvää sorttia. Ihmiset saattoivat rikastua ja köyhtyä ja menettää vapauksiaan ja aleta jälleen talonpojiksi helposti ja nopeasti. Ritariksi itsensä ostaminen oli ollut Arvolla jo pidempään suunnitelmissa. Siitä asti kun hän oli päässyt selville kauppatovereidensa, lappalaisten, hallussa olevasta mahtiesineestä: Hruntingista (jonka todellinen, lähes mittaamaton arvo gööteille ja daaneille ei hänen korviinsa kantautunut) tuli hänen tietoonsa hän oli päättänyt anastaa sen itselleen. Tämä onnistuikin myrkyttämällä janoisten lappalaisten väkijuoma (osa #4).
Torkkelin osaston mukana on myös toinen ristiretken johtajista, Västeråsin Piispa Petrus. Petrus on merkittävä henkilö ja valtaneuvoston ylintä tasoa niin taloudellisesti, poliittisesti kuin sotilaallisesti, eli valtakunnan ehdotonta eliittiä. Kolmas ristiretki oli huomattava yhteinen hanke valtakunnan maallisen ja hengellisen johdon välillä. Ristiretki oli saanut myös siunauksen Paavilta mikä tekee siitä koko kristillisen yhteisön tarkasti seuraaman näytönpaikan.
Tyrgil Knutsson päättää tehdä sankarista varoittavan esimerkin kuinka käy Itämaalaisille, jos he vielä koittavat kapinoida kruunua ja kirkkoa vastaan. Tämä toteutetaan teilaamalla. Ennen tätä saa sankarimme kuitenkin ärsytettyä Marsalkkaa niin että tämä käy läpi nopean uhopuheen, jonka avulla päästään selville kolmannen ristiretken tuloksista. Tyrgils kertoo valtakunnan sotatoimista ja laajentumisesta, jotta pakana ymmärtäisi miten järjetön hänen/heidän kapinansa tätä vastaan on.
Karjalan 14-kihlakuntaa alistettiin, joka tarkoittaa lähes koko Karjalaa. Suurella rahalla ja valtaisan sotavoiman turvin on alettu rakennettaa Viborgiin(Viipuri) Viipurinlinnaa. Käkisalmi (eli Korela) on valloitettu Sigge Loken johdolla, joka jäi myös päälliköksi ja valvomaan linnan rakentamista myös sinne. Tyrgils mainitsee myös Maakruunun linnoituksen, jota aletaan 1300-l tienoilla rakentaa Nevajoen suulle. Kolmas Ristiretki ei ole todellakaan ollut mikään pienen joukkion valloitusretki vaan todellakin valtaisa sotaretki valtakunnan laajentamiseksi itään sekä sen turvaamiseksi Novgorodin joukoilta. Mahtavan sotajoukon mukana Tyrgils Knutssonilla oli mm. lukemattomia muurareita suunniteltuja linnoja rakentamaan. Viipurin linnasta tulikin Ruotsin itäinen tukikohta. Neva oli todella merkittävä kauppareitti Venäjälle ja sitä ei voinut hallita ilman Karjalan hallintaa. Vuoksi oli taas Karjalaisten sisäinen pääväylä jonka avulla pystyi hallisemaan koko kannasta. Tärkeimmät olivat Vuoksen päissä olevat linnat. Siksi sankarin toivo Karjalaisten vastarinnasta alkaakin hiipua kuullessaan kaikkien näiden kaupunkien valloituksesta ja Vuoksen linnoitusketjun menetyksestä.
Karjalan ristiretki oli siis todellakin valtaisa operaatio itään, jolla svealaiset pyrkivät yhdellä suurella iskulla luomaan pysyvän ja horjahtamattoman jalansijan Karjalan kannakselle.