Kuva: Mauno Jokipii, Karjalan ristiretki ja taistelu Nevan reitistä/Der Kreuzzug nach. Karelien und der Kampf um den Wasserweg auf der Newa. Snellman-instituutin A-sarja 21, Kuopio, 2003

Tarinoita Muinaisesta Pohjolasta 1. albumin päätösjaksoissa (Osat 7 ja 8) tarkastellaan historiankirjoista tuttua pakanallisen Itämaan (Ruotsin Österland, nyk. eteläisen ja itäisen suomen alue) käännytyksen vaiheita 1200-luvun lopulla ja ruotsalaisten kolmannen ristiretken tulosta. Käydään tässä nyt hieman laajemmin vielä läpi uskonnollista käännyttämistä ristiretkiaikana Pohjolassa sekä kansojen alistamista uskontoa apuna käyttäen.

Taistelu keskiaikaisista kauppareiteistä ja verotettavasta kansansa on ollut idän ja lännen kesken rajua. Itämaan alueella svealaisten kolmannen ristiretken on ollut tarkoitus lyödä rautainen nyrkki pöytään Karjalan alueen liittämiseksi läntisen kirkon piiriin. Vuoksi on valloitettu, linnoitettu ja alistettu Marsalkka Tyrgil Knutsonin toimesta valtaisan sotaretken (3. ristiretki Suomeen) voimin.

TMP-Osa6. Kuvitus: H.Joela

Muinaiset uhrilehdot kaadetaan, kansa käännytetään väkisin uskoon ja linnoista käsin aiotaan varmistaa, että hallinto ei horju. Novgorodilla on ollut ongelmia toisella suunnalla eikä se ole ehtinyt keskittyä Karjalan alueen puolustamiseen ja siitä kamppailemiseen svealaisten kanssa.

TMP-osa7. Kuvitus: V.Koskivirta

Uskonnon avulla kansan valmistelu alueiden haltuunottoa varten on selvästi salakavalampi ja kestävämpi keino kuin esimerkiksi Tšingis Kaanin saman vuosisadan alkupuolella toteuttama maailmanvalloitus brutaalilla kansanmurhatekniikalla, joka kyllä monella tapaa oli tehokas, mutta ei niin kestävä tapa kansan alistamiseksi. Jukka Korpela kiteyttää hyvin keskiaikaisen valloitus- ja hallintokoneiston toiminnan kirjassaan ”Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700-luvulle” (Gaudeamus 1999): ”Keskiaikainen valtio oli kuin häkki. ”Ihmisillä” tai ”kansalla” tarkoitettiin ydinryhmää, jolle vallankäyttöalueella asuvat kansat olivat olemassa vain verotusta varten. Ydinryhmät propagoivat omaa ideologiaansa eli valtansa legitimaatiota saadakseen koko alueen paremmin hallintaansa. Ideologian levittäjillä ja informaation haltijoilla, eli papistolla oli tässä keskeinen tehtävä. ”

Valtaa pitävää hallitsijaakin vastaan on paljon hankalampaa löytää kapinoitsijoita kun tämän hallinto-oikeus on myönnetty ihmistä korkeammalta tasolta.

”Vaikka valtion valta aluksi perustuikin pakanalliselle kultille, kuten esimerkiksi Kiovan Rusissa valtion perustajan Rurikin jälkeläisyydelle, nähtiin hallitsija pian kristillisesti pyhänä ruhtinaana. Verojen maksaminen ja kuuliaisuus esivallalle perusteltiin osana jumalan luomisjärjestystä. Sitä mukaa kun kristinusko levisi ja loi ideologista kontrolliaan, varhaiskeskiaikainen hallinto sai myös alueellisen hahmon.” (Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700-luvulle, Jukka Korpela, Gaudeamus 1999)

Kirkon valta perustui suoraan jumalasta lähtevään auktoriteettiin. Miekan avulla varmistettiin, että kansalle on varmasti selvää ketä jumalaa tässä yhteydessä nyt tarkoitetaan. Sitten vielä teroitettiin minkälainen on kurjan ihmisen osa tässä maailmassa kuuliaisena palvella herraa, jotta kuoleman jälkeen asiat kääntyvät parhain päin. Näin alkaa alistettu kansa hiljalleen nöyränä pyörittää jumalallisen näytelmän maallisia hammasrattaita.

Joskin välillä saattoivat kirkon opitkin jäädä hieman epäselviksi, kuten esimerkiksi Viron (Liivinmaan) historiasta voidaan havaita. Papisto kun oli käytännössä katsoen saksalaista, kirkon kantava ajatus jäi vieraaksi talonpojille.  Kirkonkielenä Suomessakin toimiva latina toi tietysti messuihin mystistä arvokkuutta, mutta jälleen kerran näissä tilaisuuksissa talonpojalle lienee jäänyt messun keskeinen anti hieman ohueksi. Loppupeleissä ei ollut tärkeää, että rukoilija ymmärtää mitä rukoilee, kunhan vain jumala ymmärtää. Niinpä tällaisten kielimuuritapauksien johdosta pakanuus elikin vielä pitkään kristinuskon rinnalla, sekoittuen pikkuhiljaa omanlaisekseen pakanalliskristillisyydeksi.

Vielä jos palataan jo edellä mainittuun Mongolien Suurkaaniin, oli tämän tapauksessa siis ratkaisuna antaa valloitettujen ja alistettujen kansojen säilyttää kuitenkin uskontonsa:
”…Kirkko oli veroista vapaa: ”Tsaari Dzingis käski, että vaatiessanne veroa älkää koskeko papistoon; Rukoilkoot he hurskain sydämin meidän heimomme puolesta ja siunatkoon meitä” (Venäjän valtakunnan muotoutuminen, Pertti Luntinen, Helsingin Yliopisto Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus).

Tataarien kantavana ajatuksena on ollut, että alueen hallintaan riittää kansan alistuminen mongolihallinnon alle ja Mongolien ylivallan ja maailmanherruuden myöntäminen: vaihtoehtona täystuho ja kansan massamurha.  Alistetun kansan veronmaksun pelotteena toimivat sitten rankaisuretket. Venäjän alueista Mongolien tuholta säästyi vain Novgorod, jonka ruhtinas Aleksanteri ei käynyt taistoon kaania vastaan vaan ymmärsi alistua suosiolla tämän valtaan. Mongolien harjoittama julma alistustaktiikka kaatui kuitenkin pitkässä juoksussa siihen, että kansaa yhdisti nimenomaan oma usko ja sen ylläpitämä toivo, joka toimi vastakohtana poispäin alistajasta. Kristinuskon ristiretkien kanssa tilanne on ollut päinvastainen; valloitettavan kansan juuret katkotaan ja uusi toivo iskostetaan mieliin nimenomaan juuri valloittajan suunnalta. Tässä perinteinen primitiivinen ja barbaarinen alistaminen saa uskonnolliseen moraaliin nojaavan hienostuneemman alistamisen muodon. Tavoite pysyy periaatteessa samana mutta keinot vaihtuvat.

Helpoiten tämä tietysti käy, jos homma on pohjustettu valmiiksi jo etukäteen. Helpompi on ottaa haltuunsa (valloittaa) ikään kuin itselle kuuluvaa aluetta kuin toisen kulttuurinpiiriin kuuluvaa. Samankaltaista taivutustaktiikkaa voidaan tarkastella ihan nykypäivänkin maailmanpoliittisissa kiemuroissa, oli sitten kyseessä uskonto tai jokin muu salakavala kulttuurillinen käännytystyö.

TMP-osa7. Kuvitus: V.Koskivirta

Artikkelin aiheita sivuavat sarjakuvan päätösosat 7 ja 8 julkaistaan kesällä ilmestyvän albumin yhteydessä. Historianmukaiset tarinan loppukäänteet ovat kaikille tutut peruskoulusta. Joskin historian sivut ovat jo repeilleet ja haalistuneet, osaksi jo ajan hämäräänkin kadonneet, arkeologien ja historioitsijoiden ahkerasta työstä huolimatta. Kesällä paljastuu kuitenkin, minkälainen tämän yhden pakanaheimon kohtalo tulee olemaan.

Ensimmäisestä Tarinoita Muinaisesta Pohjolasta tarinasta: ”Käärmeiden Käräjäkivi”, tehtiin Tampere Kuplii 2014 sarjakuvafestivaalien kunniaksi pieni painos painettua sarjakuvalehteä. Samassa lehdessä on myös tarinan englanninkielinen käännös ”The Adderstone” T.Makkosen kääntämänä. Englanninkielinen versio sarjakuvasta toimii tästä lähin Tales from the Far North nimen alla.

Tekijät lapissa seitoja katsastamassa, syksyllä 2013

Tarinakokonaisuuden kaksi viimeistä osaa ovat työn alla ja niistä ensimmäinen, nimeltään ”Tulukset” on määrä julkaista Tampere Kuplii, Tampereen sarjakuvafestivaaleihin mennessä/yhteydessä (maaliskuu 2014).

Taatsin seita

Sitä seuraava, 8.osa saattaa päätökseen nimettömänä pysytelleen sankarimme seikkailun. Ennen päätöstä mahtuu mukaan kuitenkin vielä monenmoista toimintaa ja tarinankäännettä.

Kuluvan vuoden aikana on suunnitelmissa myös koettaa tuoda ”Tarinoita muinaisesta Pohjolasta” albumimuotoiseksi sarjakuvaksi, nettijulkaisun rinnalle sekä kehittää sarjakuvan julkaisua edelleen myös netissä.

Uusi logo, joka valmistui käsityönä linolaattakaiverruksena.

Teksti kaivertuu esiin laatasta.

Uusi logo